sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ulkoilua umpihangessa


12.2.2015

Tämän päivän tuotos ei mahdu aarrearkkuun eikä sitä voisi sinne laittaakaan. Olimme nimittäin ulkona ja teimme ISON lumilabyrintin ja valmistimme jäälyhtyjä. Tai oikeastaan "jäätiiliä". Keskelle labyrinttiä ilmestyi myös lumihevonen. Lunta oli koulun takapihalla puoleen reiteen saakka. Enpä muista milloin viimeksi olisin niin innoissani rämpinyt lumihangessa puoltatoista tuntia :) Olo oli kuin pikkulapsella. Hieno labyrintti siitä syntyikin. Kaikille riitti tekemistä. Yhteistyössä on voimaa.
Sisäänkäynti labyrinttiin.

Valmis labyrintti.


Muutama ahkera opiskelija :)

"Jäätiilet" olivat uutta minulle. Aina sitä oppii jotain uutta. Miksi jäälyhdyt pitäisi aina jäädyttää ämpäriin, kun tyhjissä maitopurkeissa voi jäädyttää useamman "tiilen" ja koota niistä lyhdyn. Ohje näihin tiiliin on helppo, tarvitaan vain tyhjiä maitopurkkeja ja vettä. Jos haluaa värikkään lyhdyn, voi veden sekaan lisätä vesiväriä. Me laitoimme joukkoon myös havuja tai käpyjä. Lopputulos oli jälleen kiva. Kovin kauaa jäälyhtymme eivät kuitenkaan menestyneet, sillä ne sulivat kun sää lämpeni.. Emme ehtineet laittaa niihin edes kynttilöitä.
Tarvikkeet.

Lopputulos näytti tältä.

-Inka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti