Tänään tehdään pönttö.
9.4.2015
Siis linnunpönttö. Tämä oli uutta. Monta pönttöä olen nähnyt puissa mutta yhtäkään en ole itse tehnyt enkä puuhun kiinnittänyt. Nyt saimme pareittain tehdä oman pöntön. Osat oli sahattu valmiiksi, meidän tehtäväksi jäi pöntön kokoaminen ja pikkulinnun mentävän aukon poraaminen. Linnunpönttö sopii monelle pikkulinnulle ja siihen tuli 32mm oviaukko.
Kaikki saivat pöntön valmiiksi. Jokaisesta tuli persoonallisen näköinen vaikka kaikilla oli samanlaiset tarvikkeet. Lopputuloksena oli sekä tasa- että vinokattoisia pönttöjä.
Lopputunnista suunnittelimme päivähoitoikäisille lapsille ohjelmaa, sillä ensi viikolla on tarkoitus mennä ripustamaan linnunpöntöt puihin lasten kanssa.
Linnunpönttö
Tarvikkeet:
- ontto koivunrungonpalanen
- kattopala
- n. 4x4 cm puuneliö
- pohjapala
- muutama naula
- pari ruuvia
- porakone (5-10mm ja 32mm terät)
- narua
1. Onton koivunrungon pohjapäähän laitetaan pohjapala. Kun pala on paikoillaan, se naulataan kiinni reunoista.
2. Poraa pieneen puuneliöön, lähelle kulmia, kaksi reikää 5-10mm poralla (tämä helpottaa ruuvien ruuvaamista).
3. Ruuvaa puuneliö kiinni kattopalaan (hieman puolen välin yläpuolelle). Jätä toinen ruuveista hieman koholle, älä ruuvaa loppuun asti.
4. Leikkaa kestävästä narusta sen mittainen pätkä, että se saadaan kiedottua halutun puun ympärille. Etsi narusta keskikohta ja solmi se korkeammalle jätetyn ruuvin ympärille.
5. Poraa 32mm poralla aukko onttoon koivunrunkoon (noin 7-8cm yläreunasta).
6. Poraa pöntön sivuille, yläreunaan, 5-10mm poralla reiät (yhtä kauas isosta reiästä).
7. Pujota narun päät rei`istä, sisäpuolelta ulos. Ulos tulevilla naruilla pönttö sidotaan kiinni puuhun.
Valmis linnunpönttö voidaan ripustaa puuhun noin 3 metrin korkeuteen.

-Inka
.jpeg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti